sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Se kuuliainen kansakunta



Sanotaan, että elämässä on pakko tehdä vain kaksi asiaa, syntyä ja kuolla. Kaikki siinä välissä on vapaaehtoista, se voi olla toisten suunnittelemaa tai sitä, mitä oma sydän sanoo. Pöytään jaetaan valmiit kortit, mutta sinun ei tarvitse katsoa niitä. Voit ottaa kohtalon omiin käsiisi, napata korttipakan pöydältä ja valita sieltä ne, jotka ovat sinulle parhaimmat. Kenenkään ei tarvitse tyytyä valmiiseen tarinaan, on vain löydettävä itsestään se tuli, joka herättää henkiin kapinallisen lapsen jolla on valta sanella itse oman elämänsä suunta.

Vierailevana kuvaajana LaCaSiNa
Olemme jumalten pelinappuloita, joista heikot syödään ja siivotaan pelilaudan reunalle. Väliinputoajat noudattavat suurempien voimien suunnitelmaa, alistuvat heille jaettuun kohtaloon. Vahvat seisovat omilla jaloillaan ja nousevat vastarintaan nopan osoittamia lukuja vastaan, heille ei kukaan tule sanomaan montako askelta on lupa ottaa. Ennalta suunnitellut reitit eivät ole heitä varten, he piirtävät karttoihin uudet suuntaviivat ja kaappaavat vallan, polttavat elämän käsikirjoituksen roviolla ja kirjoittavat sen omilla sanoillaan uudelleen.


Ole sitä mitä haluat, vaikka koko muu maailma huutaisi kuorossa vastalauseita. Näytä epäilijöille, millaisista paloista sinut on rakennettu. Opi tunnistamaan ne, jotka ovat tarpeeksi arvokkaita olemaan osa matkaasi. Lähde tien päälle ilman ennakkovaroitusta, valvo läpi yön ja kirjoita tarinasi tähtiin. Tee kaikkea mitä haluat, koska sinulla on siihen oikeus. Sylje vasten päättäjien kasvoja ja ole kaaos kuuliaisen kansakunnan keskellä. Voit olla huutomerkki kysymysmerkkien joukossa. Se, joka ei seuraa elämäänsä sivusta keksien päivästä toiseen uusia kysymyksiä, joihin ei milloinkaan saada vastauksia. Voit olla se, joka on löytänyt vastaukset eikä pelkää toteuttaa niitä ja on valmis huutamaan ne koko maailmalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti