Mikä minua odottaa rajojeni tuolla puolen? Mitä on takana viivan, joka on maalattu ilmaan? Tahdon osani siitä vapaudesta, josta sankaritaruissa kerrotaan. Haluan hengittää sitä, maistaa sen vaikka se voi sydämeni polttaa. Tulisiko joku, ja kutsuisi minut kanssaan seikkailuun. Auttaisi minua rikkomaan kahleeni ja tekemään elämästäni sellaisen, mitä se oli lapsuuteni unissa.
Sydämeni ympärille on kiedottu orjantappuraa, keuhkoihini upotettu ruosteisia neuloja. Kieleni on ommeltu kiinni kitalakeen, jalkani naulattu lattiaan. He tekevät kaikkensa pitääkseen minut aloillani, estääkseen minua karkaamasta, heräämästä aamuun jossain muualla. He eivät usko, että minusta on valloittamaan maailmaa. He näkevät vain pienen lapsen, joka kertoo pastellisävyisistä prinsessaunelmista. Vielä kuitenkin koittaa aika, jolloin kiinnekohtani murtuvat. Vaikka haavoihini koskee ja askeleeni ovat verenpunaiset, seison omilla jaloillani maaliin asti.
Tämä maailma on pimeä, tarjolla on vain loppuja ilman kaunista tarinaa. Haluan löytää elämääni valon, joka täyttää sen hopeisella hohteella ja tekee siitä lämpöisen. Se valo on silta maailmaan, joka sijaitsee kaukana pilvien takana. Se on kaunis, kuin lasista puhallettu, yhtä hauraskin. Linna joka kohoaa pilvien keskellä, ikuisen nuoruuden valtakunta. Sinne johtavat tähdistä rakkenetut portaat, joita voi kavuta vain se, jonka sydän uskoo vielä parempaan.
Uneni osoittaa minulle polun, joka opastaa minut perille. Tällä polulla pahuus ja pelot eivät voi hengittää, täällä varjotkin ovat ystäviä. Ne tarjoavat suojaa, kun haluan piiloutua, eivätkä ne kavalla minua. Pimeys saa tähdet syttymään, ne valaisevat portaikon joka johtaa taivaalle. Nousen tuulen yläpuolelle, korkeimmalle reunalle. Täältä voin nähdä kaiken. En pelkää edes putoamista, se on vain askel joka nostaa minut lentoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti